Unelma toteutui

Kahdeksan tunnin nousemisen jälkeen saavutimme koko reissun huippukohdan Everest Base Campin. Unelman josta olin haaveillut ja jota varten olin harjoitellut viime kesästä asti. Oli nyt siinä ja kyllä tuli pari kyyneltä tirautettua. Kiitollinen Carinan viime vaiheen kannustavsta sanoista ja uskosta että pystyn siihen. Pari tuntia ennen lopullista tavoitetta oli jo niin väsynyt että Carina joutui solmimaan kengännauhani kiinni, kipusimme ylös koko reissun pahimassa lumimyrskyssä. Niin vaan koko upea ryhmämme pääsi perille! Uskomatonta, yleensä yli puolet epäonnistuvat yrityksessään.

Takaisin tulo ei sitten mennytkään ihan kuin Strömsössä. Vuoristotaudin oireet iskivät todella päälle. Päänsärky oli jäätävä, joka askeleella tuntui että aivot kiehuu, aloin myös oksentamaan laskeutuessa ja tauti vaikutti tasapainoon. Jotenkin taistelin itseni alas Goralsepin 5100 m kylään ja eteisessä kyllä romahdin lattialle. Ihmettelin kun Migmar ja Carina alkoivat syöttää keittoa ja juottamaan minua ja se johtuikin siitä että minun oli lähdettävä laskeutumaan välittömästi alaspäin ja tarvitsin energiaa. Mietin kyllä että millä jaloilla 😉? Kami yksi pääoppaista otti reppuni kannettavakseen ja pyysi seuraamaan. Tästä tulikin kovin taistelu itsekin kanssa mitä olen koskaan käynyt. Lunta satoi, myrskysi ja ensimmäisen vaelletun tunnin jälkeen aurinko laski, yhdellä otsalampulla ja fikkarilla sitten vielä noin kolme tuntia Himalajalla pilkkopimeässä myrskyssä välillä oksentaen. Kami (kahden repun) kanssa kaatui vaarallisesti viitisen kertaa, sain pidettyä itseni pystyssä seuraamalla Kamin jälkiä, sillä pudotukset ympärillä olivat pahimmillaan satoja metrejä. Mietin että periksi ei kyllä anneta, elämän halu on käsittämättömän suuri. Niin vaan päästiin perille ja yöllä minua heräteltiin tunnin välein tarkastamaan kuntoa. Päänsärky alkoi hellittää jo ennen nukkumaan menoa.

Aamulla lähdimme heti laskeutumaan kohti Phericen kylää 4100 metriä ja vielä ensimmäisissä nousuissa oksensentelin, mutta olo alkoi helpottaa sitä mukaa kun korkeus alkoi laskea. Perichessä pääsin Himalaya Rescue vuoristotautipotilaiden sairaalaan ja perusteelliseen tutkimusten jälkeen lupasivat että oikeilla vuoristolääkkeillä ja laskeutumalla olo alkaa helpottaa.

Aamulla kuuden maissa kopteri tuli hakemaan ja nyt olen jo Luklassa 2700 metrissä. Vointi on kohentunut käsittämättömän paljon muutamassa tunnissa ja kaikki on nyt paremmin kuin hyvin. Nyt pari päivää odottelua, että muu ryhmä pääse alas ja sitten lennämme kohti Katmandua.

Näin heti tuoreeltaan fiilikset: tulipa tehtyä, ei se ihan helpoa ollut 😉
Siitä olen kuitenkin varma että tästä reissusta tuli upeita kokemuksia sekä uusia ystäviä ja uskoa/itseluottamusta lopuksi elämäksi. Vuoret ja vastoinkäymiset on tarkoitettu ylitettäväksi. 

Kunnioitus Everestin huipputtaneita kohtaan vaan kasvoi matkalla.

Pitäkää peukkuja että  loppumatka sujuu suunnitellusti :)

Team NEverest

Kuvassa huikea Team Neverest, Kiitos!

Lobuche 4940 metriä

Ylitimme reunajäätikkö Moreenin matkalla Lobucheen.  Kovan nousun jälkeen pääsimme Everestillä kuolleiden muistomerkeille, tunteellinen hetki ryhmällemme. Jokainen noustu metri oli tänään todella taistelun takana. Nyt alkaa jännitys tiivistyä. Aamuyöllä herätys ja nousu kohti päätavoitetta alkaa, tulossa kovin kokemani kahden päivän puristus. 

Earth Hour

Upean kiipeilypäivän jälkeen osallistuimme Earth Houriin Dingbochessa, Nepalissa, kynttilöiden valossa kuun loistaessa vuorten takaa. Tunnelmallisen hetken vitsinä nauroimme sitä, ettei huoneissa ole ollut sähköjä kahteen päivään lämmityksestä puhumattakaan.

Mutta mikään ei helli sielua niin kuin yhdessä yksin ponnistellun päivän jälkeinen hetki. Se irrottaa mielen väsyneestä ruumiista, ja kivut ja rasitukset nousevat savuna kynttilöiden liekeistä kevyesti yhtyen vuorten pitkään hengitykseen. 

Teksti: Päivi Hurttia

Nagarjung 5616 metriä ja vuoristoelämää

Akkumalisoitumisnousu yli 5616 metriin Himalajan vuoristossa sisältäen pienen kalliokiipeilyosuuden. Koko upea ryhmämme pääsi perille. Huikeaa!

Matkalla mieli ja keho yhdistyivät, kipu unohtuu ja tila on täydellisen hiljainen, missä vain seuraava askel, sen paikka ja hengitys ratkaisevat. Kaikki muu unohtuu ja tyhjenee mielestä. Ylitin itseni ja olen yllättynyt mitä voimia, joiden olemassa olosta en tiennyt voi omasta mielestä sekä kehosta löytyä.

Haluan kiittää Haglöfsin Jussia, Oakleyn Jaria ja Lowan Joonasta sekä lohikapseleita energia buusteista, ilman upeita tuotteitanne en olisi tänään onnistunut.

Haastavinta koko reissussa on tähän asti ollut hapen vähyys, sitä ei pääse karkuun ja se on armotonta. Hapen vähyys korostuukin lepohetkinä ja on öisin pahinta kun herää haukkomaan henkeään ja ei vaan saa happea. Hapen vähyys myös aiheuttaa jatkuvaa pissahätää, huimausta ja päänsärkyä.

Hapen vähyys ja kylmyys ei poista sitä tunnetta mitä voi saavuttaa itsensä ylittämällä ja sydämestä täydellistä onnen tunnetta kun voi katsella mykistävää kauneutta, mitä luonto voi parhaimmillaan tarjota. 

Kuvassa reissun upea kämppikseni Ulla Paavola, toipumista päivän rasituksista, jakki, huiputushetki ja päivän näkymät

Dingboche 4400 metriä

Tänään tavoitteenamme oli nousta Dingbocheen. Itselle  maaginen 4000 metriä ylitettiin jo aikaisin aamupäivän aikana. Nyt saadaan nauttia lumisateesta ja valkoisesta maasta.

Pangbochessa tapasimme kuuluisan Lama Geshen, hän siunaa kaikki huipulle yrittävät ja antoi myös siunauksen meidän matkalle.

Kipeänä oleminen ei helpota tavoitteeseen pääsemistä, mutta askel ja hengitys kerrallaan jatketaan, näyttää siltä että on kaiken kattava kokemus tulossa :) Enää kolme yötä ja kolme nousua ennen Everest Bace Camppia.

On Ma Ni Pad Me Hung Hri 

Temboche 3900 metriä

Heräsimme aamulla viiden aikoihin ja päivän tavoitteena oli nousta Tembocheen 3900 metriin. Reitti kulki vuorten reunoilla, maisemat olivat uskomattoman kauniita. Aurinko paistoi koko päivän. Välillä laskeuduimme jyrkästi laaksoon lounaalle ja päivän lopuksi oli pari tuntia  nousua yhteensä n. 700 metriä. Nouseminen on helpompaa kuin perillä oleminen. Tuntuu siltä että olisi kala kuivalla maalla ja korkeus on todella vasta alle 4000 metriä. Happea on vielä noin 60 % verrattuna merenpintaan.

Akkimalisoitumispäivä

Tänään annetaan keholle aikaa totuttautua korkeaan ilman alaan ja hapen vähyyteen. Tässä vaiheessa oireina on ollut hankalat yöt. Uni ei tule, vaikka on todella väsysynyt, pulssi on öisin aika korkea ja sormet puutuneet. Oireet ovat ihan normaaleja ja kuuluvat asiaan, veikkaampa että vasta alkusoittoa. Päivisin ja seisaallaan olo tuntuu hyvältä hapen vähyyteen totutellessa juominen auttaa paljon, eilen meni 8 litraa ja tänään ennen kahdeksaan juotuja litroja on kolme.
 
Tänään nousimme noin satametriä ylös helpottamaan sopeutumista ja hengittäminen tuntui raskaalta. Henkisesti oli vaikea aamu. Oli mieletöntä saada puhelut kaikista rakkaimmilta. Kävimme myös Sherpamuseossa ja löysimme sieltäoppaamme Migmar Sherpan kuvan. Migmar on huiputtanut pelkän Everestin kuusi kertaa. Uskomaton kaveri, pelkkä läsnäolo tuo turvaa.

Nache Bazar 3400 m

Perillä Namchessa. 10 h nousu-urakka takana. Hyvissä voimissa. Korkeus n. 3500 metriä ja mielettömän kaunista. Nukutaan pilvien korkeudella, onnellinen 💗💪

Kopterikyytiä myrkyssä ja laskeutuminen vuorten väliin varalaskukentälle noin 1700 metriin.

Seikkailu on alkanut

Odotettiin kentällä 8 tuntia tuulen heikentymistä. Kerran pääsimme jo istumaankin koneeseen. Keli oli liian huono lentämiseen ja kuin onnen kaupalla saimme kaksi kopteria vuokrattua. Kopterithan lentävät tunnetusti kelissä kuin kelissä. Lähdimme koptereilla kohti Luklaaa, mutta keli oli niin huono että jouduimme tekemään hätälaskun varakentälle (perunapellolle) vuorten väliin. Mieletön kokemus lentäminen sateessa pilvien läpi Everestin juurella. Kaikkien säätöjen takia kello oli niin paljon että piti lähteö kipuamaan nopeasti ylös päin ja koittaa päästä mahdollisimman korkealle ennen auringon laskua. Viimeisen tunnin tulimme pilkko pimeässä ja kovassa sateessa. Migmar hoiti meidät majataloon missä saimme teetä ja lämmintä ruokaa. Löysät pois heti ensimmäisenä päivänä :) Uskomaton seikkailu on nyt alkanut. Sen verran voin jo nyt tunnustaa että ei todellakaan ole mennyt harjoittelu hukkaan ja Malminkartanon mäkeä olisi voinut harjoitella ylöspäin, ilman alamäkiä :D

Lento Luklaan

Aamuyöllä lähdetään, hieno päivä takana Katmandusta ja temppelissä saatu siunaukset reissua varten. Nyt vielä viimeiset hetken ja jännitys alkaa nousta!

Joogat Katmandussa :)

Lähtölupa saatu

Puolet tavaroista jää Katmanduun

Katmandu

Terveisiä Nepalista

Reissu on vihdoin alkanut ja lennot menivät mukavasti + onneksi kaikki matkatavarat löysivät perille. Tänään suurin osa ryhmästämme on saapunut ja kävimme yhdessä Mingmar sherpan tulo-ohjeiden jälkeen dinnerillä. Ryhmä vaikuttaa erittäin mukavalta ja suurimmalla osalla on kiipeilykokemusta kertynyt Borneolta ja Kilimanjarolta. Aamulla Carina tekee meille tiukan varustetarkastuksen, hän tarkistaa ettäkaikilla on sellaiset tavarat mukana millä selviää vuorella hengissä.Itse joudun jättämään vaatteita Katmanduun, eli hyvin niukalla varustuksella lähdetään. Ei ole puhtaita sukkia joka päivälle, raikas reissu tulossa :) Tänään tehdään kaikki viimeiset varustehuollot ja viimehetken hankinnat. Aamuyöllä lähdemme lentokentälle ja suuntaamme kohti Lukaa. Ihanaa olla täällä, nyt ollaan jo niin lähellä kiipeämisen aloittamista 1700 metrissä.

Kiitos Nordic Salmon

Just ennen lähtöätuli viime hetkellä mainio täydennys ravintopuoleen - Nordic Salmon otti yhteyttä ja tarjosi reissuun avuksi lohiproteiinia joka on tutkitusti todella nopeasti imeytyvä sekä kohottaa hemoglobiinitasoja. Loistavaa kiitos www.nordicsalmon.fi

Puhelu mestarilta

Sain tänään mahdollisuuden saada sparrausta matkaan liittyen itse mestari Veikka Gustafssonilta. Hyvänä vinkkinä tuli se että kannattaa ottaa rauhallisesti, nautiskella ja edetä oman voinnin mukaan. Kiitos Veikka ja Juho!

Viime hetken valmistelut

Pakkaaminen ja kamojen testaus täydes vauhdissa. Huikeeta enää muutama päivä lähtöön..Mukaan otettavat tavarat täytyy harkita tarkoin ja kaikille tarvikkeille on oma tarkoituksensa. Tällä hetkellä kaikki kassit painavat yhteensä 39 kg. Täytyy vielä tarkasti käydä kaikki läpi ja poistaa ylimääräiset tavarat ja saada kilojen määrää alemmaksi. Tuntuu että energiapatukoita ja herkkuja oli paljon, mutta sitten kun alkoi jakamaan niitä päiville, tuntuikin ruuan määrä aika vähäiseltä. Naapureilla oli varmaan hauskaa kun testailin toppavaatteita auringon paisteessa pihalla 😂

Eteen ja Ylös - viikko lähtöön :D

Mul ei ollu mitää muut ku mahdollisuus ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa. Koval duunilla asiat vaan onnistuu. Kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan. Hanskat ei tipahda, periks ei anneta. Ne sanoo et pysty, et voi, ei kannata. Mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt. Ne saa luun kurkkuun saa ku tulosta taas teen. Jatkan, jaksan vaikka väkisin. Jos se ois helppoo, kaikki tekis nii. Mus on voima, jota ei voi vaimentaa. Pusken täysii aina vaa. Mun ei täydy vaan mä SAAN. Katse eteen ja suupielet ylöspäin! Teen vastoinkäymisistä voimaa.

Lähtö lähenee ja kipu vähenee :D

Reilu pari viikkoa aikaa starttiin ja tilanne on se että selkä on paranemaan päin, toki kipuilu on vielä jatkuvaa, mutta siedettävää. Carinan kannustus on ollut korvaamatonta ja sen ymmärtäminen  että ei se selkä sen kipeämpi ole reissussa kuin täällä Espoossa kotisohvalla. Kiitokset myös Ruusalle henkisestä valmennuksesta ja Mehiläiselle ympyrätaloon loistavasta hoidosta!

30 päivää lähtöön ja vastoinkäyminen selätettävänä

Harjoittelu on muuten edennyt suunnitellusti, kilometrejä on kertynyt yhteensä noin 1295 km, harjoitteita 192 kappaletta ja into on ollut todella kovaa. Muutenkin reissuvalmistelut on hyvällä tolalla. Kassit testipakattuna, reissussa tarvittavat välineet hankittuna ja tarvittavat rokotukset melkein otettuina. Sitten iski kurkunpääntulehdus, mitä en ihan malttanut hoitaa lepäämällä ja siitä seurasi poskiontelontulehdus parilla antibioottikuurilla höystettynä. Päätin toisen kuurin alussa että nyt siten vaan makaan pöpön pois, mikä auttoi. Poskiontelon tulehdus hävisi ja toipuminen alkoi, mutta samalla varmaan lihakset löystyi makaamisesta ja vanha vesihiihdossa saatu välilevyn pullistuma pääsi luiskahtamaan esiin. Koitin sitten sitä hoitaa itse venyttelemällä ja kipukepin avulla ja pääsinkin lopputulokseen, missä hermo ärtyi niin pahasti että nyt en pääse kunnolla sängystä ylös. Aivan jäätävä itsesääli ja harmitus että pitikö tämän nyt sattua, kaiken piti olla täydellisessä kunnossa valmistautumisen suhteen. Toki sairastuminen saattaa joskus jopa olla merkki siitä että treeni on ollut liian kovaa ja kroppa ei ole päässyt palautumaan. Ihmettelinkin kun olen harjoitellut rinkan ja vesikanistereiden kanssa ja aina oikea olkapää on tullut kipeäksi ja palautunut heti kun painot on otettu selästä pois. Jälkiteen teen on helppo yhdistää että on ollut varoittelua  tulevasta vammasta. Nyt vasta voin ymmärtää oikeita urheilijoita, miten kovia panostuksia ja harjoittelua vaati valmistautuminen isoihin kisoihin ja miten monta asiaa täytyy mennä putkeen ja sitten miten moni asia voi mennä pieleen vaikka olisi antanut itsestä kaikkensa. No vielä on mahdollista toipua ja ehkä kuntohuipun sijasta tulee henkinen harjoitushuippu tähän viimeiseen kuukauteen. Pitäkää peukkuja, toipuminen alkaa nyt!
Työkaverin kannustuslause aamulta: "Winners don't quit and quitters don't win 
ps. kirjoitusvirheet kipulääkkeiden piikkiin :)

 

Suurkiitos kannustusjoukoille sekä yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta, tsempistä ja tuesta!

Vajaa puoli vuotta treeniä takana ja kaikki edennyt alkuperäisen suunnitelman mukaan. Projekti on vienyt mukanaan ja nyt olisi vaikea kuvitella elämää ilman liikuntaa ja säännöllisiä treenejä.  
Mitä pään sisällä liikkuu, kun on tehnyt päätöksen lähteä tavoittelemaan jotain täysin uutta? Miten sitouttaa itsensä 100 %:sesti kohti tavoitetta? Minulta se on vaatinut valtavasti tahtoa, motivaatiota ja intohimoa saavuttaa oma tavoitteeni. On helppoa suunnistaa kohti muutosta, koska motivaatio on sisäsyntyistä ja olen asettanut tavoitteet itse. Työelämässä sisäisen motivaation asettaminen ei aina ole mahdollista. Meistä jokainen voi kuitenkin löytää sisäsyntyisiä tavoitteita, joilla ajaa itseään kohti onnistumista. Uskon, että meidän kaikkien tulisi löytää sisäsyntyisiä tavoitteita, joilla pystyisimme ajaa itseämme kohti menestystä. Yritys, jossa henkilöstöllä on mahdollisuus toteuttaa itseään, ruokkii sisäisen motivaation löytymistä ja altistaa yrityksen innovaatioille ja mahdollisuudelle olla askeleen lähempänö menestystä. Myös tässä projektissa sisäinen motivaatio on avainasemassa, ja olen joutunut tekemään töitä oman mieleni kanssa. Tuleva haaste on koko ajan takaraivossa, ja se ohjaa päivittäisiä valintoja. Haastan omaa ajatteluani ja mietin, miten selviän reissusta ilman totuttuja mukavuuksia, kuten vaikkapa kovan treenin jälkeistä saunaa ja maittavaa ateriaa. 
Kuukauden parhaaksi hetkeksi tunnustan yhden lauantain, kun lähdin Malminkartanon mäkeen. Ulkona satoi räntää ja tuuli kovissa puuskissa mietin, että ei varmasti ole ruuhkaa ja että nyt siellä ei ole kuin tosi-mielellä olevat liikenteessä. Kun olin kivunnut portaat ensimmäisen kerran ylös, ylhäällä satoi ja tuuli niin kovasti, että hupusta lensi sivutuulessa räntää pois. Ja vitsi mikä hymy tuli huulille, kun tajusin, että tämä on juuri sitä mitä haluan tehdä juuri nyt. Tunsin iloa oman haasteen löytymisestä!

MARRASKUU 2014

Harjoitteluun on löytynyt selkeä rutiini ja huomaan että on vaikea olla ilman päivittäisiä lenkkejä. Ihanaa ollut löytää liikunnan ilo. Uskomatonta mutta kova harjoittelu tuo vaan lisää energiaa ja huomaan että jaksaa myös paljon enemmän kuin ennen. Firstbeatin mittauksissa palautuminen oli jopa parempaa kuin vuosi sitten. Aktiiviranneke oli pari viikkoa hukassa, mutta arvioisi että kilometrejä on kertynyt noin 300 tässä kuussa. Marraskuussa muutenkin olen keskittynyt enemmän lajiharjoitteluun, eli patikoimiseen vuorikenkien, rinkan, painojen ja sauvojen kanssa. Ehdottomia kohokohtia oli Stopin kuntotestistä saadut hyvät tulokset, mikä aiheutti muutamat kärrynpyörät konttorilla. Muita mukavia hetkiä oli lumessa harjoittelu, extempore törmääminen tuleviin reissukavereihin Malminkartanon mäessä, Oakley lasien sovitussessio Carinan kanssa ja hienot neuvot miten lasien kanssa pärjää vuorilla. Kiitos Jari + Oakley team!
 
8 Patikointia painoilla (Malminkartanon mäki ja Leppävaaran metsät)
5 Joogaa
4 Juoksulenkkiä matolla
4 Punttisalia (nämä yleensä juoksulenkin päälle)
4 Tennistä
2 Varman jumppaa

LOKAKUU 2014

Ehdottomia lokakuun kohokohtia oli puhelu ystävältä joka oli ideoinut kamppista Everestin retken hyväksi, voi miten ihana ajatus Anne-Marie. Toinen kohokohta oli Kätkätunturin valloitus Lapissa. Normaalisti sinne pääsee polkuja pitkin kävellen, mutta nyt taisi olla viimeiset hetket, kun polut oli jäätyneet ja lunta ei ollut vielä niin paljoa että pääsimme huipulle metsän kautta. Mökiltä mökille reissu kesti 6 tuntia ja kaikki välineet toimivat loistavasti. Kiitos Lowan kenkien ja Haglöfs loistavien varusteiden toimivuudesta. Tämä antoi luottamusta tulevaan koitokseen, kun tietää että kengät ei ainakaan heti hierrä ja vaatteet olivat tuulessa ja -14 asteen pakkasessa aivan loistavat. Mukavia muitakin hetkiä on mahtunut kuukauteen mm. Vaellukset Nuuksiossa, Liikuntapäivän ja Elixirin kuvaukset. Aktiivirannekkeeseen kertyi sairastelusta huolimatta 244 km matkaa.
 
5 Kävelylenkkiä 
5 Joogaa (a 90min)
4 Juoksulenkkiä - pisin 1.50 h
3 Vaellusta - Kätkätunturi ja Nuuksio (pisin 6 h)
4 Tennistä 
4 Punttisalia
3 Jumppaa 
2 Venyttelyä
1 Afro Varman salilla 
1 Hiihto Lapissa (aivan mahtavaa)

SYYSKUU 2014

Harjoittelumotivaatio on edelleen todella kova ja en malttaisi pitää välipäiviä vielä ollenkaan. Aktiivirannekkeeseen on nyt kertynyt 298 km matkaa. Hauskaa että koskaan aikaisemmin en ole ollut näin aidosti innostunut liikkumaan. Itselle näkyy toimivan parhaiten se että on vahva tavoite, mitä kohti harjoitella. Huomaan että keho kestää päivittäiset treenit kun vaihtelee lajeja ja liikkumistapaa. Vaikka jaloissa tuntuisi maitohappoja on mahdollista lähteä lenkille ja maitohapot eivät tunnu enään 5-10 minuutin juoksun jälkeen. Toki kehittyminen kaiken järjen mukaan pysähtyy, kun ei lepää ja teho pienenee, mutta nyt tuntuu edelleen oikein hyvältä. Avuksi palautumiseen olen käynyt kahdesti urheiluhieronnassa (kiitos Juha), mikä avaa joogan tavoin hyvin lihaksia. 
12 Juoksulenkkiä 
11 Mäkitreeniä 
7 Kävelylenkkiä 
6 Tennistä
5 Joogaa (a 90min)
3 Kahvakuula treeniä
2 Venyttelyä.
2 Punttisalia 
1 Pilates 

ELOKUU 2014

Päätös Everestin reissuun lähtemisestä on tehty. Nyt alkaa kova reenaaminen kohti upeaa haastetta. Into on valtavaa ja samalla myös tuleva koitos jännittää. Tavoitteena saada ensin peruskuntoa nostettua. Seuraan kertyviä kilometrejä aktiivirannekkeen avulla ja elokuussa aktiivirannekkeeseen on nyt kertynyt 343 km. Lomalla on helpompaa liikkua!
 
20 Kävelylenkkiä 
9 Suppailua
8 Juoksulenkkiä 
3 punttisalia
2 Tennistä 
1 Jooga

Tarina

työssäni työkykyjohtamisen kehityspäällikkönä kohtaan asiakkaiden jatkuvaa muutosta ja tarvetta uudistua säilyttääkseen kilpailukykynsä. Olen huomannut, kuinka helppoa on organisaation ulkopuolisena valment yrityksiä löytämään uutta suuntaa, miettiä, miten saada henkilöstö mukaan uudistuksiin tai miten löytää henkilöstön avulla ne oikeat avaimet, joilla viedä yritystä eteenpäin. Kuten aina, neuvojen antaminen on paljon helpompaa kuin itse prosessissa oleminen ja muutosten toteuttaminen. 
Olen pitkään miettinyt, miten voisin haastaa itseni rakastanhan sitä, että asetan tavoitteita ja pusken määrätietoisesti niitä kohti. Kaipaamani haaste tuli vastaani, kun tutustuin Carina Räihään Urheilun Naisten Maailman Konferenssissa. Hän puhui kokemuksistaan ja motivaatiostaan jättäytyö huippupaikalta omien unelmiensa ja tavoitteidensa vietäviksi. Carinan määrätietoinen asenne valloittaa Mt. Everest ensimmäisenä suomalaisena naisena teki minuun suuren vaikutuksen. Konferenssissa hän tarjosi minulle mahdollisuuden lähteä mukaan hänen retkikuntaansa ensi keväänä Mt. Everestin Base Camppiin n. 5 400 metrin korkeuteen. Nappasin kiinni heti. Tiesin, että tämä voisi olla juuri se haaste, jota olin kaivannut lasten kasvaessa ohi pikkulapsivaiheen ja työelämänkin hieman tasoittuessa. Se oli haaste, jota en voinut ohittaa. Mitä se vaatii? Hyvää peruskuntoa, paljon kävelyä, portaiden nousemista tässä Malminkartanon mäki on osoittanut oivalliseksi paikaksi, juoksulenkkejä, hyvää henkistä kestävyyttä, kykyä sietää epämukavuutta ja kykyä heittäytyä tuntemattomaan. 
Toki tiedostan, että urheilijalle tämä voisi olla pikkujuttu, mutta perusperheenäidille tämä tulisi olemaan suuri henkilökohtainen haaste niin henkisesti kuin fyysisestikin. 
Harjoittelusta ja miten muistaa palautumisen tärkeyden: 
Niin työelämässä kuin treenaamisessa palautuminen on tärkeää. Takana on ensimmäinen kuukausi harjoittelua ja huomaan, miten innoissani olen liikunnasta. Ei vielä vuosi sitten olisi tullut mieleeni lähdettyä lenkille aamuseitsemältä selkeästi jotain muutosta on jo tapahtunut omassa mindsetissä. Kuukauden harjoittelun jälkeen palautumisen tärkeys korostuu. Huomasin, että en ollut pitänyt yhtään lepopäivää ja keho on aivan piipussa. Jalat kramppaavat öisin ja tunnen väsymyksen. Nyt on pakko viheltää peli poikki ja levätä muutama päivä. En malta odottaa, että saan Firstbeatin mittarit käyttööni. Niiden avulla näen, milten palautuminen oikeasti näyttää. Nyt on hyvää aika tankata voimia, etteivät mittarit olisi aivan punaisella. 
Haasteet
Ero lapsista: painin jatkuvasti sen ajatuksen kanssa, että olenko itsekäs kun olen valmis vapaaehtoisesti olemaan lapsista erossa kolme viikkoa. Onneksi lapset ja mies ovat tukena ja kannustamassa. Turvallisuus: onko järkeä lähteä telttailemaan Nepaliin ja vielä pakkasessa? Epähygieeniset olosuhteet, likaisuus ja suihkujen puute, melko varmasti saatavat vatsataudit, vuoristotauti, virukset, mahdolliset haavat ja rakkulat, jotka eivät korkeuksissa parane. Nukkuminen lumivyöryjä kuunnellen. 
No miksi sitten
Minua kiinnostaa muutos. Omien voimien vieminen äärirajoille, henkinen kasvu, mahdollisuus oppia, luonto, sen kauneus ja hiljaisuus, mahdollisuus olla yksin, fyysinen rankkuus, uudet ystävät, kontaktit, joita voin matkan aikana saada, ideat, joita voi kehitellä oman työni eteenpäin viemiseksi. Selviytyminen haastavissa olosuhteissa. Perusasioiden äärellä oleminen, itsensä voittaminen sekä peliin laittaminen. Ai niin, sanoinko jo luonto ja sen mykistävä kauneus. Vielä viisi kuukautta aikaa starttiin. Nöyränä jatkan harjoittelua kohti unelmaa. 
Petra Erätuli-Kola