19. syys, 2021

Entrepereneurs Expedition 2022

Valmistautuminen yrittäjien retkikuntaan on alkanut. Jee! Pari vuotta olemme joutuneet siirtämään lähtöä ja nyt kun saimme lennot varattua Kulusukkiin 2022 elokuulle, niin tämä unelma alkaa iloksemme konkretisoitua.

Seuraava matkaan tähtäävä valmistautumisviikonloppu meillä on parin viikon päästä. Tulevissa treeneissä harjoittelemme ensiaputaitoja, leirin pystyttämistä ja ruokien kuivattamisen niksejä.

Aikaisemmissa treeneissä meillä on ollut aiheena mm. ryhmäytymistä, vaellusta ja kalliolta laskeutumista. Tulevaisuudessa odottaa vielä ainakin ampumisharjoitukset.

Kohteena yrittäjien retkikunnalla on Helheimin jäätikkö, mikä on Grönlannin nopeimmin virtaavia ja suurimpia mereen, Sermilikin vuonoon, päättyviä jäätiköitä. Viikinkien kuolleiden maailman mukaan nimetty jäätikkö on ollut tiedemiesten kiinnostuksen kohteena yli 20 vuotta.

Retkikunnan tavoite on pystyttää perusleiri  lähelle jäätikköä, dokumentoida ja tutkia ympäristöä, sekä tehdä ensinousu vielä nimeämättömälle vuorelle.

Retkikunta on koottu hyvistä tyypeistä, joista suurin osa yrittäjiä. Retkikuntaa johtavat Kim Nyström ja Poppis Suomela. Mukana menossa Eija Kiviranta, Anders Brotherus, Kustaa Piha, Mia Uusitalo, Ulla Paavola, Pentti Turunen, Karri Leskinen, Matti Heikkilä ja allekirjoittanut.
 
Seuraa meidän valmistautumista täältä blogista tai instagram @entrepreneursexpedition